asiantuntija

Suomen ensimmäinen Health-asiantuntija Tiina Lindtman siirtyy Aktiivivesi Suomen johtavaksi asiantuntijaksi.

Lehdistötiedote    

Suomen ensimmäinen Health-asiantuntija Tiina Lindtman siirtyy 
Aktiivivesi Suomen johtavaksi asiantuntijaksi.

Tiina Lindtmanilla on laaja kokemus terveydenhuollon asiakaspalvelutehtävistä, laite- ja lääkemyynnistä ja markkinoinnista Suomessa ja Ruotsissa. Viimeksi hän on toiminut edelläkävijänä Isku Interior Oy:n Health-asiantuntijana avaamassa yhteyksiä terveydenhuoltoon antimikrobisten kokonaisratkaisujen markkinoinnissa.

Uudet haasteet ja oikeat ratkaisut
Puhtaussektori on globaalisti uusien suurten haasteiden edessä riskin kasvaessa infektiotorjunnan epäonnistumiselle antibioottiresistenssin ja superbakteereiden vallatessa alaa. Ensimmäiset epidemiat on jo koettu maassamme. Haasteet ulottuvat koko yhteiskuntaan, niin hoivasektorille kuin päiväkoteihin, kouluihin ja elintarviketeollisuuteenkin. Emme voi enää luottaa puhtauden arvioinnissa pelkkään visuaaliseen tarkasteluun. Meidän on kyettävä todentamaan ja poistamaan vahingollisia mikrobeja sekä nostettava sisätilahygienian tasoa entistä korkeammaksi.

Oikeaa kemikaalitonta puhtautta
Aktiivivesi Suomi edustaa maailman johtavaa kemikaalittoman puhtauden vedenkäsittelymenetelmää, kanadalaista TERSANO SAO™-Aktiivivettä. Aktiivivesi on monipuolisesti patentoitu ja ominaisuuksiltaan 
log 3-5 vähenemällä hygienisoivaa eli hajuja vievää ja bakteerikantoja alentavaa ilman resistenssiä.  Puhdistuskyky on parhaiden yleispuhdistusaineiden tasolla ja se antaa ammattisiivoukseen ennennäkemät-tömät ominaisuudet.  Aktiivivesi on ammattikäytössä turvallinen eikä jätä pyyhintäjälkiä tai jäämiä pinnoille. Aktiivivesi valmistetaan siivouskeskukseen asennettavalla laitteistolla ilman viivettä ja tarvitta-vissa määrin. Käyttöturvallisuustiedote on laadittu asiakkaita ajatellen, vaikka Reach-asetus ei sitä edellytä.

Sen soveltuvuus hoiva-alan kohteisiin on erityisen hyvä, mikä vähentää käytännön työssä infektioita ja sairauspoissaoloja. Aktiiviveden valitseminen on vastuullinen teko ympäristön ja terveyden hyväksi. Sen käyttö vähentää sisäilmaongelmia ja on kokonaistaloudellisesti ajatellen edullisin ratkaisu.

Globaalisti TERSANO SAO™Aktiivivettä käyttää yli 100 sairaalaa ja yliopistoa. Kaikkiaan sillä siivotaan kaikilla mantereilla jo yli 20.000 kohdetta. Aktiivivesi on tieteellisesti tutkittu ja monipuolisesti sertifioitu. Vastaavaa toista tuotetta ei ole ja siksi maailman johtavat toimijat ovatkin TERSANO SAO™ Aktiiviveden asiakkaita.

Johtava asiantuntija Tiina Lindtman ja Aktiivivesi Suomi ovat vakuuttuneita siitä, että kemikaalittoman siivouksen valtakausi on alkamassa myös Suomessa. ”Viimeinkin saan mahdollisuuden työssäni vaikuttaa suoraan vastuullisen palvelutoiminnan kasvattamiseen! Olen tästä suuresti innoissani ja kiitollinen!”, 
toteaa Tiina Lindtman.

Lisätietoja:
Aktiivivesi Suomi                                              Aktiivivesi Suomi 
Timo Kantola, tj                                           Tiina Lindtman, Johtava Asiantuntija
Puh 040 530 9611                                              Puh 050 3405 352
timo.kantola@aktiivivesi.fi                             tiina@aktiivivesi.fi
www.aktiivivesi.fi